Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Otetaan tuo roikkuva seinänpätkä pois

Isäntä sen aloitti. Se oli hän, kun sanoi, että häntä häiritsee tuo roikkuva seinänpätkä päätykuistin toisella sivulla. Minä ihan viattomasti sitten tokaisin, että otetaan se sitten pois siitä. Siitä se taas sitten lähti.  Ainakin se seinä. Mutta muutenkin taisi lähteä vähän lapasestakin. 


Kun häiritsevä seinä oli otettu pois, häiritsivät kaikki kuistilla olevat roskatavarat ja nekin oli otettava pois. Sitten häiritsivät repsottavat lattialaudat ja nekin oli otettava pois.


Ja kun lattialaudat olivat poissa, häiritsivät nuo purusäkit siinä alla ja ne oli otettava pois.


Sitten häiritsi se multakerros, joka oli varmaan entistä sammalta, ja se oli otettava pois.


Sitten häiritsi se, että oli niin paljon palavaa jätettä, joten ne oli pakko polttaa pois.


Sitten minua häiritsi, että emme tienneet, mitä ikkunan alla olevassa kasassa oli, joten päällä olevat pellit oli otettava pois.


Ja ne styroksit vasta häiritsivätkin, joten nekin oli saatava tuosta pois.


Välillä ehdin kyllä huomata, että seinästä tulee tuollainen putki, mutta pesuhuoneessa tuolle ei ole mitään vastakappaletta. Mutta emme menneet purkamaan sisäseinää pois.


Kun tarpeeksi tavaraa oli saatu pois, alkoi kasan alta paljastua jotain betonista rakennetta.


Siellähän oli likakaivo. Nyt niitäkin on löytynyt jo kaksi, toiseen tulee vessajäte ja tähän harmaavesi keittiöstä ja pesuhuoneesta.


Kaivon oikealla puolella on myös betoninen entinen kaivo, mutta se on rikkoutunut ja täytetty osittain. Ilmeisesti tässä on alunperin ollut sellainen kahden kaivon rakennelma.


Saimme siis lopulta pihan tämän näköiseksi. Kylläpä tulikin siistiä. Ja huomenna on vieraita tulossa. Miten ihmeessä tässä nyt näin kävi?


Tiedämmepä nyt ainakin, mitä tässä etupihalla on. Paitsi pääkuistin vasemmalla puolella on vielä tutkimaton pellillä päällystetty kasa. 

8 kommenttia:

  1. Tänäänhähän on sitten hyvä ennen vieraiden tuloa tehdä kaatopaikalle peräkärry valmiiksi tai muuten siivota pihan tuota kohtaa. Paljon olette saaneet aikaiseksi vaikka lähti niin pienestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kun sitten jäi pihatupa siivoamatta ja vieraita varten järjestelemättä paikat, kun alettiin tuohon tuhoamiseen. Eipä tuo nyt niin haitannut, kun kaikki muukin on täällä vielä rempallaan.

      Poista
  2. Hienosti olette saanut pihan sisustettua...varmasti oli kova homma..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on sellaista uutta avangardista sekatyyliä, joka on kohta varmasti yleisemminkin muotia. Ehkä. :)

      Poista
  3. Minua alkoi neljännen poisotettavan kohdalla naurattaa!! Noinhan siinä joskus voi käydä. Jos lapasesta lähtemisestä tuollaista seuraa, ei siinä minusta ole mitään pahaa, päinvastoin. Toivottelen lisää sopivia lapasestalähtöjä vielä tälle kesälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aivan muita hommia piti tehdä, mutta tulipa nyt sitten tehtyä nuo hommat. Eiköhän näitä tällaisia juttuja vielä ehdi tulla tälle kesälle.

      Poista
  4. Vieraille hanskat kouraan ja mukaan hommiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitten hoksattu ajoissa tuotakaan. Toisaalta teki hyvää pitää ihan lepopäiväkin.

      Poista