Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kutut Kivimäessä

Muuton myötä kuttujemme laidunmaa kasvoi moninkertaiseksi. Isäntä on ulkoiluttanut niitä pitkin tilaa näyttäen paikkoja. Vuohille tämä paikka on kyllä paras mahdollinen. Tässä kuvassa Käpy 6 v. tähyää vihreille niityille, joille varmasti pääseekin mutustelemaan heinää niin paljon kuin jaksaa. Peltomme raja on tuossa vihreän alueen takana.


Anelma-Unelma eli Ansku on 3 v. ja Käpyn tytär. Molemmat ovat saaneet kilin toissakeväänä, mutta lypsävät vielä ihan mukavasti. Mitään superlypsäjiä nämä eivät ole, maitoa tulee noin puolitoista litraa yhteensä päivässä. Kutut lypsetään kerran päivässä.


Kivimäen kivet ovat kutuille oikein mieluisia. Vuohethan ovat vuoristoeläimiä, joten täällä ne ovat oikein elementissään.


Leikki alkoi heti olla kukkulankuningas-tyylistä. Mitä ylemmäs pääsee, sen parempi.


Vielä on aitaus tekemättä pihalle, mutta nämä veijarit kyllä pysyvät melko hyvin omilla reviireillään. Tosin ne ihastuivat naapurin emäntään aivan täysillä ja lähtivät tämän perään. Isäntä sai ne käydä hakemassa sieltä.


Pihalla on paljon paikkoja, joissa voi kiipeillä. Onneksi etupihalla ei ole kukkaistutuksia, joita ne menisivät syömään.


Muutto tuli vähän kiireellä, joten kanat ja vuohet saavat olla vielä hetken samoissa tiloissa aidalla erotettuna. Kanalan puolella oli niin paksulti lantaa, että sen lapioimiseen menee vielä tovi. Nämä ovat kyllä toisiinsa niin tottuneita, etteivät pahemmin valita naapuruudesta.


8 kommenttia:

  1. Kyllä on niin oikeeseen paikkaan nämä eläimet päässy! Nyt kelpaa ulkoilla :)

    VastaaPoista
  2. Teillä on juuri se, mistä meillä haaveillaan: vuohet ja kanat. :) Mukava seurata puuhianne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuohien ja kanojen ottaminen on kyllä ollut yksi parhaista ratkaisuista. Eikä ole flunssa päässyt sen koomin kolkuttelemaan kummallekaan.

      Poista
  3. Nyt on kyllä elukoillakin tilaa! Eka kuva on niin mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näistä näkee, että nauttivat aivan täysillä. Isäntä kertoi, että ihan silkasta huvista juoksevat navetan ympäri kerta toisensa jälkeen. Ekassa kuvassa on kyllä jotain. :)

      Poista