Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kurja kuisti

Kuistin rappiopuolesta en ole vielä näyttänytkään kuvaa, joten tapahtukoon se nyt. Ihmettelin ensimmäisillä kerroilla, millainen rakenne tuossa oikein oli ollut: terassiko, jonka kaide oli rikki? Mutta tarkemmalla katselulla löytyi ikkunat, tai mitä niistä enää on jäljellä tuolta kaiteen sisäpuolelta.


Tila on varmaan alunperin ollut hyvin perusteltu. Paikassa voi kuivata pyykkejä ja säilyttää työkamppeita. Tilaa on siten ollut reilusti verrattuna alkuperäiseen kuistiin, jonka ulkoseinä tuo ovellinen seinä oli.


Ihmetyttää vaan, mitä kummaa tuon kuistin alla on. Jätesäkeissä jotain heinää, kenties. Miksi ihmeessä siellä on tuollaista tavaraa, eristeenäkö? Vai onko tuonne tungettu jotain aikojen saatossa vain piilotukseen? Onko tuo orgaaninen aine muovin kera syynä siihen, että kuistin lattia, joka on samalla kellarin katto, on kostunut? Eikö tällä puolella ole mitään alatukia? Tässä meille siis selvitettävää ja mietittävää, kun pohdimme kuistin jatkokäyttöä ja korjaamista.


Toinen harvinaisen ruma kohta on keittiön toisen ison komeron ulkopuoli, sen, josta pääsee kylpyhuoneeseen. Kissat ovat vuosia voineet käyttää ikkunaa kulkureittinään, ja se näkyy. Ulkolaudoitus on myös levääntynyt aika rumasti. On mahdollista, että kosteutta on laudoituksen allakin. Ikkunan alla on myös melkoinen kasa kaikkea mahdollista, joka pitää vielä raivata.


Tilanne ei ole ainakaan korjaantunut vuodesta 2007, jolloin on maalattu seinän yläosa. Alaosa on jäänyt huoltamatta ja kuisti korjaamatta. Kasa on saattanut olla kissoja varten, jotta nämä pääsivät helpommin kulkemaan sisään ja ulos.


Seinän huoltoon riittää aluksi ihan pesu, mutta kuisti vaatii kyllä enemmän.

Nyt voit seurata blogiani Bloglovinin avulla.

2 kommenttia:

  1. Melkoinen viritelmä. Meille oli tehty vastaava kuisti, purimme suosiolla pois ja tehtiin kokonaan uusi tilalle. Kuisti oli niin laho, että purettaessa sen alahirren menivät aivan tomuksi. Huopakattokin vuoti joten ei sitä voinut säästää mitenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha kuistin puoli on varmaan vielä pelastettavissa, kenties tämä rappiopuolikin, mutta pitää vähän tutkailla tarkemmin näitä viritelmiä.

      Poista